Bodyharmony

Palautetta asiakkailta

"Kaunis kiitos hyvin ohjatuista, rauhallisista ja motivoivista pilatestunneistasi. Ne ovat antaneet lisäpontta rapistuneen rankani kunnossapitämiseksi. Tästä on hyvä jatkaa; menetelmästä on apua muussakin kuntoilussa, esim. hengitystekniikka on tehostanut kuntosaliharjoitteluani. Itsellä on sellainen tunne, että pituutta on tullut hivenen lisää ja ryhti on parantunut sekä vartaloon on tullut lisää joustavuutta. Jatkossa olisin valmis harjoittelemaan säännöllisesti keskitason ja ehkä myöhemmin myös vaikeampia harjoitteita."
"Kurssi on ollut todella hyvä. Olen saanut kaipaamani tuen ja opin ns. alkeisopetuksen ja ohjaus on ollut kannustavaa ja rakentavaa. Pikkuhiljaa alan oppia hengitystekniikan. Nautin. Olen eniten pitänyt siitä, että ei ole pidetty kiirettä-selkä on herätelty ja minulla on ollut joustava olo jälkeenpäin. Toistoja on ollut riittävästi-olen ehtinyt oppia liikkeitä niin, että pystyn tekemään jo joitakin liikkeitä kotona. Erittäin hyvä kurssi! Olet hyvä ohjaaja! Kiitos!"
"Kiitos Kikille pilateskurssista! Se on ollut todella hyvä: ihanan rauhallinen tunnelma, jossa voi tehdä omaan tahtiin ja liikkeet kuitenkin välillä hyvinkin haastavia. Ryhmä on ollut sopivan kokoinen. Jatkokurssille en enää keväällä halua, mutta syksylle toivoisin vastaavaa kurssia."
"Hyvät tunnit. Tuntuu toimivan paremmin kuin muut jumpat. Illalla tunnin jälkeen on helpompi pysyä ryhdissä. Kiitos!"
"Tunnit ovat olleet kiinnostavia ja ohjaaja asiantunteva. Kurssi olisi voinut olla pidempi..."
"Hei! Haluaisin mieluusti pilateksen jatkokurssille, jos sellainen tulee! Ja jos pilatesta on ensi syksynä, jatkan kyllä silloinkin. Eipä haittaisi, vaikka sitä olisi tarjolla kahdestikin viikossa... Erittäin tyytyväinen olen siis ollut tähän kurssiin, kiitos teille järjestäjille!"
"Hei Olen kiinnostunut jatkokurssista. Olen ollut tyytyväinen kurssiin. Liikkeet ovat yksinkertaisia, joten ne on voinut omaksua nopeasti ja on voinut näin saada liikkeistä tavoitellun hyödyn. Olen joskus kokeillut pilatesta toisaalla ja silloin se toteutettiin niin monimutkaisesi, että kaikki keskittyminen meni ohjeiden ja liikkeiden ymmärtämisen yrittämiseen. Tällä kurssilla on ollut mielekkäämpää olla. Ohjaus on selkeää ja miellyttävää ja liikkeitä toistetaan riittävästi ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ne tuntuvat oikein tehokkailta. On myös välillä vähän vaativammankin tuntuisia liikkeitä. Oman kehon hallinnan rajojen koettelu on sekin mukavaa, joten sellaistakin on hyvä olla välillä. Silloin saa myös vähän nauraa itselleen. Liikkeet ovat olleet paitsi kehossa tuntuvia, myös kehoa rentouttavia. Olo on ollut tunnin jälkeen sellainen, että on hyvinkin tuntenut tehneensä jotain koko keholla, mutta samalla olo on raukea ja rentoutunut, keho on jotenkin avautunut ja on helppo olla. Aika huippua."