Bodyharmony

Pilates

"It's the mind itself that builds the body."
- Joseph Pilates

Joseph Pilates syntyi v. 1880 Dusseldorfissa, Saksassa. Nuorena hän oli fyysisesti huonossa kunnossa, mutta päätti määrätietoisesti selättää terveysongelmansa omistautumalla fyysiselle harjoittelulle. Hän harrasti mm. voimistelua, kehonrakennusta ja hiihtoa. Pilates myös opiskeli itämäisia harjoittelumenetelmiä, kuten joogaa ja Zen-meditaatiota.

Pilates lähti Saksasta Englantiin 22-vuotiaana, vuonna 1912, jossa elätti itsensä mm. ammattinyrkkeilijänä, sirkustaiteilijana ja opettamalla itsepuolustusmenetelmiä Scotland Yardin poliisivoimille. Hän opetti menetelmäänsä 1. maailmansodan aikana sairaaloissa ja vankiloissa.

1920-luvulla Pilates muutti Usa:han ja avasi ensimmäisen studionsa New Yorkiin. Useat hänen oppilaistaan olivat taiteilijoita ja tanssijoita, kuten Martha Graham, George Balanchine ja Hanya Holm.

Joseph Pilates jatkoi opettamista ja erilaisten välineiden kehittelyä vaimonsa Claran kanssa kuolemaansa, vuoteen 1967, saakka.

Pilates kehitti nykyäänkin ympäri maailmaa suuressa suosiossa olevan kehonhallintamenetelmänsä jo 1900-luvun alussa. Alunperin menetelmän nimi oli Contrology. Metodi on haasteellinen, looginen ja mielenkiintoinen harjoittelumuoto, joka sopii sekä ryhmä- että yksilöharjoitteluun. Pilateksella opittua tietoa voi soveltaa kaikkiin liikuntalajeihin. Menetelmä keskittyy ns. syvien lihasten (esim. syvä poikittainen vatsalihas) vahvistamiseen. Se parantaa kehotietoisuutta, kehittää tasapainoa, liikkuvuutta, parantaa ryhtiä ja antaa keholle hyvän kannattelevuuden. Lihasten voima ja kestävyys kehittyvät.

Pilatesmenetelmä pohjautuu kuuteen periaatteeseen: breathing (hengitys), centering (kehon keskustan käyttö), control (kontrolli), precision (tarkkuus), concentration (keskittyminen) ja flowing motion (virtaava liike).